Ruotsi-ottelun liput myyntiin 22.5.

Yleisurheilun Ruotsi-ottelu kerää EM- ja olympiakesän suomalaiset ja ruotsalaiset kärkinimet Helsingin Olympiastadionille 30.-31. elokuuta. Tapahtuman lipunmyynti alkaa keskiviikkona 22. toukokuuta osoitteessa Lippu.fi.

Ruotsi-ottelu järjestetään tänä vuonna perjantai -ja lauantai-iltana. Perjantaina alkaen kello 18.30 ja lauantaina kello 18.

– Ruotsi-ottelun jokainen piste on tärkeä -kilpailukonsepti yhdessä elokuun tummenevan illan kanssa luovat Olympiastadionille mieleenpainuvan tunnelman, sanoo Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.

– Moni muistaa toissa vuoden maaottelun Helsingissä ja erityisesti sen, kuinka kilpailussa muistettiin erikseen Münchenin EM-kisojen suomalaismenestyjiä. Nytkin Rooman EM- ja Pariisin olympiakisojen sankarit ovat valokeilassa.

Ruotsi-ottelu 10 -juoksu, tapahtumatori, lasten yleisurheilumaa

Ruotsi-ottelu on maailman vanhin edelleen jatkuva kahden maan välinen yleisurheilumaaottelu. Sen ydin on tasaisten maajoukkueiden taisto, mutta se on myös iso tapahtuma, jolle uusittu Olympiastadion tarjoaa nykyaikaiset puitteet.

– Kahden päivän kokonaisuus sisältää myös Ruotsi-ottelu 10 -katujuoksun, joka on aamulla 31. elokuuta.  Olympiastadionin vieressä Bolliksella on perheille lasten yleisurheilumaa sekä tapahtumatori, josta löytyy yleisurheilun faniteltta, terassiravintola sekä kiinnostavaa ohjelmasisältöä, kuten urheilijoiden tapaamisia, kertoo SUL:n markkinointiyhtiön toimitusjohtaja Jari Töykkä.

– Toissa vuonna Ruotsi-ottelussa oli yleisöä yhteensä 44.000. Tänä vuonna  paikan päälle odotetaan kahtena päivänä yhteensä yli 50.000 katsojaa

Ruotsi-ottelut liput ovat myynnissä 22.5. alkaen osoitteessa: Lippu.fi