Katso käsiohjelma tästä

Livetulokset

Tapahtuma-aika

Perjantaina 30.8. aikuisten kilpailut alkavat klo 18.30 ja päättyvät n. klo 21.45.

Lauantaina 31.8. aikuisten kilpailut alkavat klo 18 ja päättyvät n. klo 21.45

Portit aukeavat 1,5 tunti ennen tapahtuman alkua (pe klo 17 ja la klo 16.30). Suosittelemme saapumaan paikalle hyvissä ajoin n. 1,5-1 h ennen kilpailuiden alkua ruuhkien välttämiseksi.

Nuorten maaottelut kilpaillaan Olympiastadionilla lauantaina 31.8. ennen aikuisten kilpailuita. Nuorten maaotteluun on vapaa pääsy ja kilpailuja voi seurata Olympiastadionin A-katsomossa.

Lauantai-aamuna klo 9.30 juostaan Ruotsi-ottelu 10 -katujuoksu, jota voi seurata sekä reitin varrella että Olympiastadionin A-katsomossa, josta näkee maaliintulon.

Liput

Liput tapahtumaan myy lippu.fi. Liput ovat myynnissä verkkokaupassa koko tapahtuman ajan.

Lippuja myydään lisäksi tapahtumatorilla lippu.fi myyntipisteellä perjantaina 30.8. klo 15-22:30 ja lauantaina klo 12-20.

Kaikilla tapahtumaan saapuvilla tulee olla lippu.

Lipulla pääsee sisälle vain kerran eli huomioitahan, että käyt halutessasi tutustumassa tapahtumatoriin sekä Bolliksen kentän tapahtumiin ennen sisäänkäyntiä Stadionille.

Tapahtumatorille sekä bolliksen kentälle on kuitenkin vapaa pääsy.

Tapahtumatori

Olympiastadionin edustalla (Oopperan / Töölönlahden puolella) on tapahtumatori, jossa on paljon ohjelmaa sekä perjantaina että lauantaina ennen maaottelun alkua. Perjantaina tapahtumatori palvelee klo 15-19 ja lauantaina klo 12-19.

Tapahtumatorilla on mm. fanituotteiden myyntipiste, ravintola-alue sekä monia Ruotsi-ottelun kumppaneita järjestämässä oheisohjelmaa!

Tapahtumatorin läheisyydessä, Bolliksen kentällä on myös perheille suunnattu yleisurheilumaa. Lue lisää alueen ohjelmasta alla olevasta kappaleesta.

Tapahtumatorilta on sisäänkäynti Stadionille eteläporteista.

Yleisurheilumaa Bolliksen kentällä

Olympiastadionin ja tapahtumatorin viereiselle Bolliksen urheilukentälle nousee yleisurheilumaa Ruotsi-ottelun ajaksi 30.-31.8.

Yleisurheilumaa on kaikille osallistujille maksuton ja mukaan voivat tulle niin ensikertalaiset kuin yleisurheilua harrastavat henkilöt. Mukaan tulijat pääsevät kokeilemaan eri yleisurheilulajeja, suosittua liaanihyppyä sekä halukkaat osallistumaan puolen tunnin harjoituksiin.

Metsä Group seurakisat 4–15-vuotiaille

Metsä Group seurakisoissa pääsee mm. juoksemaan 40m sähköisellä ajanotolla, heittämään keihästä ja hyppäämään vaihditonta pituutta. Kaikkia lajeja pääsee kokeilemaan vapaasti koko aukiolon ajan ja päivän 200 ensimmäistä osallistujaa palkitaan tuotepalkinnoilla suoritettuaan lajit!

Nestlé Yleisurheilukoulu 6–9-vuotiaille

Nestlé yleisurheilukoulussa tutustutaan yleisurheilukoulun harjoituksiin 30 min kokeilutunneilla pe 30.8. klo 15.30, 16.30 ja 17.30 sekä la 31.8. klo 14.30, 15.30 ja 16.30. Lisäksi yleisurheilukoulun toimintapisteillä pääsee vapaasti kokeilemaan aitajuoksua, heittämistä, kilpakävelyä sekä korkeus- ja seiväshyppyä. Ilmoittautumista ei tarvita.

Yleisurheilumaa on avoinna:

  • pe klo 15-18
  • la klo 14-17.30

Bolliksen tapahtuma-alueelle ovat tervetulleita niin maaottelua seuraamaan tulevat että muut ilman lippua olevat henkilöt.

Fanituotteet

Fanituotteita myydään tapahtumatorilla sekä Stadionin sisäpuolella kahdessa myyntipisteessä.

Fanituotteita on mahdollista tilata myös verkkokaupan kautta täältä. 

Avustajat ja esteetön pääsy

Liput pyörätuolipaikoille myydään lippu.fi verkkokaupassa. Ne oikeuttavat pyörätuolipaikan lisäksi myös avustajan sisäänpääsyn. Avustaja ei saa omaa lippua, vaan sisäänpääsy ja kulku tapahtumassa tapahtuvat yhdessä avustettavan kanssa. Valitse lipputyypiksi “Pyörätuoli + saattaja”.

Esteettömät paikat sijaitsevat takasuoralla D-katsomossa 0-rivillä.

Lyhin reitti esteettömään D-katsomoon on itäportilta. Itäportin läheisyydessä on inva saattopaikka Hammarskjöldinkadulla. (kts. Aluekartta)

Saapuminen Stadionille ja pysäköinti

Stadion sijaitsee Töölössä, hyvien kuljetusyhteyksien päässä, osoitteessa Paavo Nurmen tie 1, 00250 Helsinki. Suosittelemme saapumaan Olympiastadionille julkisilla kulkuneuvoilla, sillä parkkitila on hyvin rajallista Olympiastadionin läheisyydessä. Henkilöautolla saapuvien tulee parkkeerata auto Helsingin kaupungin tienvarsipaikoille tai parkkihalleihin.

Julkiset kulkuyhteydet pääsee katsomaan hsl.fi sivuilta täällä tai hsl mobiilisovelluksesta.

Nordenskiöldinkadun pysäköintialue ja Mäntymäen kenttä on varattu linja-autojen pysäköinnille. Linja-auton pysäköintiluvat voit tilata alla olevien linkkien kautta (hinta 10 e/päivä).
Tilaa linja-auton pysäköinti perjantaille 30.8. tästä
Tilaa linja-auton pysäköinti lauantaille 31.8. tästä

Pysäköintilupa tulee olla kiinnitettynä linja-auton etulasiin parkkiin saapuessa.

Pääset tutustumaan Olympiastadionin virtuaaliseen katsomokarttaan täällä.

Lippujen nouto

Mikäli sinulla on ennakkoon tilatut noudettavat katsomoliput (ei koske VIP-lippuja), voit noutaa lippusi tapahtumatorilta lippujen noutopisteeltä.

VIP

VIP-liput ja passit noudetaan Stadionilta VIP vastaanottopisteeltä, joka sijaitsee ulkona Olympiastadionin tornin läheisyydessä.

VIP Podiumin sisäänkäynti tapahtuu Stadionin vierailijakeskuksen ovista tornin juurelta ja VIP Kisahuuman ja VIP Maalisuoran sisäänkäynti vierailijakeskukselta n.150 m päästä oikealta löytyvistä päätyovista.

Tapahtuma-alue ja kulku Stadionilla

Stadionilla on kolme sisäänkäyntiä, pohjois-, itä- ja eteläpuolella. Voit saapua Stadionille mistä tahansa portista.

Mikäli tulet stadionille suoraan kulkematta tapahtumatorin kautta, suosittelemme että G – ja F- katsomossa istuvat saapuvat pohjoisportista (Pohjoisen Stadionintien päädystä), E- ja D-katsomossa istuvat itäportista (uimastadionin puolelta Hammarskjödlintieltä) tai eteläportista ja B-, C- sekä A-katsomossa istuvat eteläportista (Olympiastadionin aukiolta Mäntymäentien puolelta).

Huomioittehan, että lipulla pääsee kulkemaan portista sisälle vain kerran.

Aluekartta

Turvallisuus

Stadionin sisääntuloporteilla tehdään satunnaisia turvatarkastuksia, joten varaudu laukkutarkastuksiin ennen alueelle saapumistasi.

Tuothan mukanasi enintään yhden selässä kannettavan repun tai tätä pienemmän laukun. Suurempia kasseja ym. ei saa viedä katsomoon.

Voit tuoda Stadionille mukanasi tyhjän juomapullon (huom. ei lasinen).

Stadionille ei voi ottaa mukaan:

  • Lasipulloja, purkkeja, tölkkejä
  • Sateenvarjoja (ota mukaasi sadetakki)
  • Selfiekeppejä
  • Retkituoleja
  • Juomia
  • Lemmikkejä
  • Minkäänlaisia aseita, räjähteitä, ilotulitteita, laserpointereita, spraymaaleja jne. tai muita asioita, joilla voi vahingoittaa omaa tai muiden turvallisuutta.
  • Huomiovärisiä eli oransseja tai keltaisia järjestyksenvalvojan liiviä muistuttavia vaatteita tai asusteita
  • Dronelennokkeja
  • Omia radiopuhelimia
  • Polkupyöriä, skeittilautoja, potkulautoja, sähköpotkulautoja tai sähkömopoja

Stadionilla ei ole tavaransäilytystä.

Tapahtumassa ei ole ikärajaa.

Järjestäjä pidättää itsellään oikeuden poistaa alueelta henkilö, joka toimillaan vaarantaa muun yleisön turvallisuutta tai konserttijärjestäjän omaisuutta.

Lastenrattaat

Stadionille voi tulla lastenrattailla, mutta niiden säilytykselle ei ole varattuna erillistä paikkaa. Rattaat tulee jättää omalla vastuulla sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät ole kulkuväylällä. Rattaita ei voi viedä katsomoon.

Jokaisessa Olympiastadionilla sijaitsevissa yleisessä esteettömässä vessassa sijaitsee lastenhoitopiste.

Palvelut stadionilla

Tapahtumassamme on käytössä Olympiastadionin palvelukartta, josta löytyy ruoan ja juoman myyntipisteet, vesipisteet, fanimyyntipiste ja wc:t.

Kartan löydät täältä.

Myyntipisteet

Stadionilla ruokamyynnistä ja anniskelusta vastaa Compass Group. Myyntipisteitä on avoinna tapahtuman aikana ympäri Stadionia. Myyntipisteiden tarjonta pisteiden välillä voi vaihdella.

Stadionilla myydään Street Food with Nordic Flavors – herkullista katuruokaa pohjoismaisella vivahteella. Myynnissä on myös virvoitusjuomia, kahvia / teetä ja makeisia.

Alkoholijuomien vieminen katsomoon ei ole sallittua.

Stadionilla voi maksaa yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla sekä käteisellä.

WC-tilat

Stadionilla on WC-tiloja ympäri katsomoalueita ja niihin löytyy opastekyltit.

Ensiapu

Tapahtuman ensiavusta vastaa Racing Rescue Finland. Ensiapupisteet sijaitsevat F-katsomon länsipäädyssä huoneessa numero 2 ja E-katsomon eteläpäädyssä huoneessa numero 4.

Löytötavarat

Tapahtuman aikana löytötavarat viedään tapahtumatorin infopisteelle ja tapahtuman jälkeen kaikki yli 20 € arvoiset löytötavarat viedään Helsingin löytötavarakeskukseen.

Palvelut Helsingissä

Ravintolat – Syötävä Helsinki

Helsingin ravintolatarjonta kukoistaa! Helsingin kiinnostavimmat ravintolat ja kahvilat löytyvät kätevästi Helsinki for Food Lovers -ravintolaoppaasta: täällä.

Majoitus

Varaa majoitus Helsingin lukuisten Scandic -hotellien joukosta täällä.