Murto, Kuivisto, Lakka ja Seppänen maajoukkuekipparit – Partanen kävelyjoukkueeseen – Rauma ja Niemi Chydeniuksen tilalle

Wilma Murto ja Sara Kuivisto on valittu naisten maajoukkueen kapteeneiksi yleisurheilun Ruotsi-otteluun. Elmo Lakka ja Tuomas Seppänen kipparoivat miesten joukkuetta. Kapteenit valittiin äänestyksessä, johon osallistuivat maajoukkueisiin valitut urheilijat.

– Tuntuu tosi hienolta, että joukkue valitsee minut tällaiseen kunniatehtävään. Ilmeisesti viime vuonna sama homma tuli hoidettua ihan kunnialla. Toivon, että pystytään joukkueena lähtemään voittavalla asenteella kohti ottelua, Murto sanoo.

– Meillä on nyt parempi sauma kuin pitkään aikaan kaataa Ruotsi. Nautitaan myös mahdollisuudesta päästä korkkaamaan uusi hieno Olympiastadion. Ja otetaan ilo irti kotiyleisön kannustuksesta tämän hienon kesän huipennukseksi.

Sara Kuivisto on samoilla linjoilla.

– Tosi suuri kunnianosoitus, että saan olla tällaisessa tehtävässä. Haluan ehdottomasti jatkaa siitä hyvää meininkiä, joka maajoukkueessa on ollut koko kesän. Lähdetään taistelemaan ja näytetään vastustajalle kaapin paikka. Nyt varsinkin, kun naisten maaottelussa voiton tavoittelu näyttää realistiselta. Haluan luoda joukkueeseen uskoa, että se on mahdollista, Kuivisto sanoo.

”Lähdetään taistelemaan sillä hullulla draivilla, mitä EM-mitalistit näyttivät”

Kapteenin pestin uusinut Elmo Lakka haluaa omalla esimerkillään tuoda taisteluhenkeä miesten joukkueeseen.

– Valinta kapteeniksi oli jälleen iso kunnia. Hienoa, että luottoa löytyy. Lähden tsemppaamaan joukkuetta ja laittamaan omaa kroppaa likoon, Lakka sanoo.

– Mahtavaa, että ottelu palaa Stadikalle. Toivottavasti siellä on tupa täynnä.

Myös Seppäselle maajoukkueen kapteenin rooli on mieluisa vastuu.

– Kiva, että tuollainen osui omalle kohdalle. On käynyt mielessä, että olisi kiva toimittaa kapteenin roolia. Olen iloinen, että pääsen buustaamaan jengiin vauhtia. Toivottavasti siitä on joukkueelle apua, Seppänen sanoo.

– Harmi, että Topi joutuu jäämään pois, mutta lähdetään taistelemaan sellaisella hullulla draivilla, mitä Kristiina Mäkelä, Wilma Murto, Topi Raitanen ja Lassi Etelätalo meille Münchenin EM-kisoissa näyttivät. Kun venytään hyvin suorituksiin, saadaan Ruotsi kaadettua.

Partanen mukaan – Chydenius jää pois, Rauma ja Niemi maajoukkueeseen

Suomen kilpakävelyjoukkuetta Ruotsi-otteluun on täydennetty. Joukkueen kolmas urheilija on Veli-Matti ”Aku ” Partanen. Miesten 10000 metrin kävelyyn on aiemmin nimetty Joni Hava ja Jerry Jokinen. Kävelijät kilpailevat Ruotsi-ottelun yhteydessä oman maaottelunsa, jossa miesten, naisten ja nuorten pisteet lasketaan yhteen.

Suomen naisten maajoukkueeseen on tullut muutos, kun Nina Chydenius jää sairastumisen takia pois. Hänen tilallaan 5000 metriä juoksee Janica Rauma. Maaottelun lauantaina avaavassa 10 kilometrin Ruotsi-ottelu 10 -tiejuoksussa Chydeniuksen korvaa Aino Niemi.

– Koronaa ei ole, mutta Münchenin kisojen jälkeen olen ollut kuumeessa, joka ei anna periksi, vaikka kuinka haluaisin juosta maaottelussa, Chydenius kertoo.

 

Ruotsi-ottelun osallistujalistat ja urheilijoiden taustatiedot täältä

Kilpailun aikataulu täältä

Lipunmyynti täältä