Vapaaehtoiset

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Ruotsi-ottelussa? 

Tapahtumanorganisaatio etsii vapaaehtoisia erilaisiin kisa- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Alta löytyvät tarjolla olevat vapaaehtoistehtävät ja niiden kuvaukset. Haku vapaaehtoiseksi on auki 17.5.-30.6.2022.

Olethan jo hakiessasi varma, että olet käytettävissä koko tapahtuman/tehtävän ajan (katso alustavat päivämäärät kunkin tehtävän kohdalta). Varauduthan myös olemaan ainakin osittain käytettävissä muutamia päiviä ennen tehtäviesi alkua perehdytystä varten.

Jokainen vapaaehtoinen saa viralliset kisavaatteet, joista tulee maksaa pieni omavastuuosuus, tapahtumapäivinä lämpimän ruuan, sekä välipalaa ja kahvia vapaaehtoiskeskuksesta.

Tule mukaan rakentamaan yleisurheilun superkesän 2022 huipentumaa! Hae mukaan tästä!

Tehtävät

Rakentaminen

Torstai-sunnuntai 1.-4.9.

Rakennustiimin tehtäviin kuuluu ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana kaikkea rakentamiseen liittyvää, kuten stadionin tilojen kalustusta, somistamista, kyltitystä ja tapahtumatorin promootiopisteiden rakentamisessa avustamista. Rakennustiimi myös purkaa tilat tapahtuman jälkeen. Tehtävät vaativat reipasta asennetta sekä kädentaitoja.

Seremoniat

Lauantai-sunnuntai 3.-4.9.

Seremoniavastaava 

Vastaat, osin yhdessä call roomin tiimiin kanssa, kisojen aikana tapahtuvien seremonioiden organisoinnista. Olet vastuussa esimerkiksi kukittajien koordinoinnista. Pidät huolta, että oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, jotta seremoniat sujuvat jouhevasti ja aikatauluissa pysytään. Tehtävä vaatii tarkkuutta ja hyvää organisointi- sekä ongelmanratkaisukykyä. 

Kukittajat

Kukittajien tehtävä on jakaa jokaiselle lajivoittajalle kukat ja onnitella tätä, heti lajin päätyttyä ja voiton varmistuttua. Kukittajat ovat mukana myös palkintojenjako seremonioissa. Tehtävä vaatii reipasta ja iloista otetta, sekä tarkkaavaisuutta.

Joukkueiden avustavat tehtävät

Torstai-sunnuntai 1.-4.9. 

Team hostit

Team hostina vastaat Suomen ja Ruotsin aikuisten sekä nuorten kisajoukkueiden vierailun ja aikataulujen sujuvuudesta (kuljetukset, liikkuminen, ruokailut yms.) sekä yhteistyöstä näihin liittyvien tahojen kanssa. Koordinoit esimerkiksi joukkueiden vastaanottoa lentokentällä ja satamassa. Tehtävä vaatii hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, tapahtumakaupungin tuntemusta, hyvää organisointikykyä sekä asiakaspalveluhenkisyyttä. Ruotsin kielen taito ja yleisurheilun lajin tuntemus sekä ajokortti katsotaan eduksi.

Erityistä: Olethan vähintään 18-vuotias.

Hotellivastaavat

Avustat virallisissa kisahotelleissa majoittuvia Suomen ja Ruotsin joukkueita, sekä muita kotimaisia ja kansainvälisiä kisavieraita. Osaat opastaa tapahtumaan, sen aikatauluihin ja joukkueiden aikatauluihin, sekä Helsingissä liikkumiseen liittyvissä kysymyksissä. Organisoit yhdessä joukkueiden avustajien kanssa joukkueiden liikkumista esimerkiksi hotellin ja stadionin välillä. Tehtävä vaatii asiakaspalvelutaitoja, hyvää organisointikykyä, tapahtumakaupungin tuntemusta sekä hyvää kielitaitoa.

Autonkuljettajat ja ajojärjestelijä  

Kuljetustehtäviin kuuluu Ruotsi-ottelun virallisten osallistujien, kuten urheilijoiden kuljettaminen kisahotellin, stadionin ja lentokentän välillä, sekä kuljetusten järjestelystä ja aikatauluista huolehtiminen. Kisaorganisaatio varaa autot kuljetuksia varten. Tehtävä vaatii tarkkaa otetta ja Helsingin paikallistuntemusta.

Erityistä: Tehtävä vaatii vähintään B-luokan ajokortin.

Asiakaspalvelutehtävät

Lauantai-sunnuntai 2.-4.9. 

Kutsuvieraspalvelut

Huolehdit kisaorganisaation kutsuvieraista koko tapahtuman ajan. Huolehdit vieraiden viihtyvyydestä koko kisatapahtuman ajan, hoidat VIP-tilojen kulunvalvontaa ja opastat vieraat tarvittaessa omille paikoilleen stadionin katsomossa. Tehtävät vaativat loistavat asiakaspalvelutaidot ja erinomaisen suomen kielen taidon. Englannin ja ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

Erityistä: Olethan vähintään 18-vuotias.

VIP & hospitality

Tehtäviin kuuluu VIP-vieraiden viihtyvyydestä vastaaminen koko Ruotsi-ottelu tapahtuman ajan. Olet VIP vieraiden tukena ja osaat opastaa kaikissa tapahtuma-alueeseen ja hospitality-tiloihin liittyvissä kysymyksissä. Tehtävät vaativat erinomaista asiakaspalveluosaamista ja suomen kielen taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi.

Erityistä: Olethan vähintään 18-vuotias

Yleisöohjaajat

Yleisöohjaajan tehtäviin kuuluu katsojien opastaminen omille paikoillaan stadionin katsomossa, sekä muihin stadionilla liikkumiseen liittyviin mahdollisiin kysymyksiin vastaaminen.

Lippujentarkastajat

Lippujentarkastajana hoidat kulunvalvontaa ja yleisön opastamista määrätyssä stadionin sisäänkäyntipisteessä ja opastat tarvittaessa katsojia oikeaan paikkaan ja vastaat yleisimpiin kysymyksiin tapahtuma-alueesta. Tehtävä vaatii asiakaspalveluhenkisyyttä, hyvää suomen ja englannin kielitaitoa, kärsivällisyyttä ja ohjeiden noudattamista. Muu kielitaito katsotaan eduksi.

Kisainfo

Infopisteillä toimit yleisön sekä muiden tapahtumaan osallistujien oppaana stadionilla ja kisatorilla. Osaat vastata moniin kysymyksiin ja tiedät mistä saat tarvittaessa lisätietoa. Tunnet stadionin ympäristön hyvin ja osaat opastaa kisavieraita Helsingin julkisen liikenteen käytössä. Tehtävä vaatii loistavaa asiakaspalveluasennetta ja aktiivisuuttaa ajoin hektisessäkin ympäristössä. Osaat opastaa sujuvasti vähintään suomeksi ja englanniksi. Sujuva ruotsikielen taito katsotaan eduksi.

Organisaatiota avustavat tehtävät

Vaihtelevat päivät

Akkreditointiavustaja ke-su 30.8.-4.9.

Akkreditointikeskus hoitaa kisojen virallisten osallistujien ja kutsuvieraiden kulkukorttiasioita. Tehtäviin kuuluu mm. asiakaspalvelua ja akkreditointipassien valmistelua. Tehtävä vaatii asiakaspalveluotetta sekä hyvää suomen ja englannin kielen taitoa.

Vapaaehtoiskeskus pe-su 2.-4.9.

Vapaaehtoiskeskuksessa huolehdit esimerkiksi vapaaehtoisten akkreditoinnista, varusteiden jakelusta sekä vapaaehtoisten taukotiloista, niiden varustelusta ja siisteydestä. Osaat vastata kysymyksiin esimerkiksi ensiavun sijainnista ja pidät vastuuhenkilöiden puhelinnumeroluettelon käden ulottuvilla kaikkina aikoina.  Tehtävä vaatii ongelmanratkaisukykyä, tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Tapahtumatuotantoavustaja la-su 3.-4.9. 

Tapahtumatuotannon avustajana vastaat tapahtuman oheisohjelman aikataulujen koordinoinnista, esiintyjien tms. ohjeistuksesta ja oikeiden ihmisten saamisesta oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan. Avustat tapahtumatuottajia kaikissa oheisohjelmiin liittyvissä tehtävissä.

Markkinointiavustajat

Vaihtelevat päivät 

Promootioavustaja – la-su 3.-4.9. 

Tapahtumatorin promootioavustajana toimit promootio- ja markkinointitehtävissä määrätyllä tapahtumatorin toimintapisteellä ja avustat yleisöaktivointien toteutuksessa. Tehtävä edellyttää oma-aloitteisuutta ja sosiaalista luonnetta. Kielitaito ja kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Media-avustaja – la-su 2.-4.9. 

Kisoista raportoivan median avustaminen. Opastat valokuvaajia ja muita median edustajia tapahtuma-alueeseen liittyvissä kysymyksissä ja työskentelet mediakeskuksessa. Hakijan tulee ymmärtää tapahtumassa työskentelevän median tarpeet. Tehtävä vaatii hyvää englannin ja suomen kielitaitoa. Ruotsin kielen taito katsotaan isoksi eduksi.

Erityistä: Olethan vähintään 18-vuotias.      

Sometiimi – to-su 1.-4.9. 

Tuotat tapahtumaorganisaation ja Suomen joukkueen somekanaviin ajankohtaista sisältöä Ruotsi-ottelusta some-vastaavan tukena. Sometiimi toimii osin yhteistyössä muun viestintä ja kuvaushenkilöstön kanssa, mutta hoitaa myös itsenäisesti somemateriaalin kuvaamista ja editointia. Tehtävä vaatii erinomaista suomen kielen sanallista osaamista. Kokemus sisällöntuotannosta ja kuvaamisesta katsotaan eduksi.

Kierrätystiimi

Torstai-sunnuntai 1.-4.9. 

Kierrätystiimissä huolehdit tapahtuman siisteyden, kierrätyksen ja jätehuollon sujuvuudesta niin rakentamisen, itse tapahtuman kuin purkamisenkin aikana. Toimit osin yhteistyössä stadionin henkilökunnan kanssa, mutta esimerkiksi tapahtumatorin siisteydestä ja kierrätysastioiden logistiikasta oman tiimisi kanssa. Osaat ohjeistaa niin yleisöä, muita vapaaehtoisia kuin organisaation työntekijöitä tapahtuman kierrätysasioissa.

Heräsikö tehtävistä tai vapaaehtoiseksi hakemisesta kysyttävää?

Ota yhteyttä vapaaehtoisvastaavaan

monika.ahonen@sul.fi