Ruotsi-ottelu uusitulla Olympiastadionilla 3.-4.9. 2022

Yleisurheilun Ruotsi-ottelu kilpaillaan Helsingin olympiastadionilla lauantaina ja sunnuntaina 3. ja 4. syyskuuta 2022. Maaottelua on aiemmin järjestetty myös perjantai-lauantai -formaatissa.

– Nyt kilpaillaan lauantaina illalla ja sunnuntaina iltapäivällä. Ensimmäinen maaottelu uusitulla Olympiastadionilla haluttiin järjestää näin, koska silloin kilpailua on helpompi tulla seuraamaan kauempaakin Suomesta sekä Ruotsista, josta maaotteluun tulee mittava faniryhmä, sanoo Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Harri Aalto.

– Maaottelun ydin on Suomen ja Ruotsin yleisurheilun parhaimmiston kohtaaminen, mutta vuoden 2022 maaottelu on myös yksi Helsingin olympiakisojen 70-vuotisjuhlavuoden päätapahtumista ja se näkyy tapahtumassa vahvasti.

Maaottelun liput ovat myynnissä Lippu.fi -palvelussa

Elmo Lakka: ”Paluu Olympiastadionille tuo lisäpotkua”

Maaottelu palaa syksyllä 2022 Olympiastadionille ensimmäisen kerran sitten vuoden 2014. Kolme edellistä Suomen isännöimää maaottelua on kilpailtu Tampereella.

– Ihan mahtavaa, että maaottelu palaa Olympiastadionille. Kilpailin siellä ensimmäisen kerran maaottelussa 2014. Sitä ennen olin käynyt siellä vain 2005 katsomassa, kun Tommi Evilä ponnisti pituushypyssä MM-mitalin, muistelee miesten Ruotsi-ottelujoukkueen kippari Elmo Lakka.

Edellisen Olympiastadionilla käydyn maaottelun jälkeen Lakka on voittanut kaikki kuusi juoksemaansa Ruotsi-ottelun 110 metrin aitajuoksustarttia eikä aio hävitä ensi kesänäkään.

– Uskon, että kaikki, jotka ovat joukkueessa ensi kesänä saavat lisäpotkua siitä, että ollaan yleisurheilun osalta korkkaamassa uusittua Olympiastadionia. Se on hieno historiallinen paikka. Toivottavasti saadaan hyvä yleisön tuki, Lakka sanoo.

Ruotsi-ottelu on maailman vanhin edelleen jatkuva yleisurheilumaaottelu. Se järjestettiin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1925.