RUOTSI-OTTELU KIINNOSTI, LAUANTAINA HUIPPUTUNNELMA, Forsberg: "Päivävalintoja mietittävä"

RUOTSI-OTTELU KIINNOSTI, LAUANTAINA HUIPPUTUNNELMA
Forsberg: "Päivävalintoja mietittävä"

Yleisurheilun Ruotsi-ottelua seurasi viikonvaihteessa Ratinan stadionille yhteensä 20 000 henkeä. Maaottelu kiinnosti myös televisiossa. Parhaimmillaan Ylen TV2 -kanavan lähetystä seurasi perjantaina 768 000 katsojaa ja lauantaina 789 000 katsojaa. 

Pääsihteeri Elisa Hakasen mukaan maaottelu päätyi reilusti plussalle myös taloudellisesti aivan kuten edellinen Tampereella kilpailtu Ruotsi-ottelu kaksi vuotta sitten.

- Maaottelu oli nyt toista kertaa Tampereella. Näiden kokemusten perusteella tämä maaottelun ”maalle muutto” näyttää onnistuneen hyvin, Hakanen sanoi.

Ruotsi-ottelu oli ensi kertaa pitkän historiansa aikana Helsingin ulkopuolella kaksi vuotta sitten. Silloin Ratinassa maaottelua seurasi 26 000 katsojaa. 

- Nyt väkeä oli vähän vähemmän nimenomaan perjantaina. Lauantaina katsojia oli hyvin ja tunnelma katossa miesten maaotteluvoiton siivittämänä, Hakanen sanoo.

Hakanen: Kiitos Tampereen kaupungille

Kaksi vuotta sitten maaottelu järjestettiin lauantaina ja sunnuntaina. Tänä vuonna kilpailu oli iltakilpailuna perjantaina ja lauantaina.

- Perjantain valinta maaottelupäiväksi saattoi vaikuttaa katsojamääriin, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) tapahtumapäällikkö Jaana Forsberg.

- Lauantain tiedetään hyväksi päiväksi maaottelulle. Onko toinen päivä perjantai vai sunnuntai, siitä aina keskustellaan. Molemmilla päivällä on puolensa ja osittain eri kohderyhmät. Nyt saattoi olla, ettei perjantai ollut paras ratkaisu ajatellen ympäröivästä maakunnasta Tampereelle tulevia katsojia.

Ruotsi-ottelu järjestelyistä vastasivat Tampereen Pyrintö ja Suomen Urheiluliitto.

- Kokonaisuutena tapahtuma onnistui hienosti, mistä iso kiitos kuuluu myös Tampereen kaupungille, joka on ollut järjestelyissä vahvasti mukana, Hakanen sanoo.

Forsberg kiittää myös Tampereen Pyrinnön vapaaehtoisia, jotka ovat kesän mittaan järjestäneet onnistuneesti Ruotsi-ottelun, alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut ja keväällä seurajoukkueiden eurocupin.

- Ruotsi-ottelun järjestelyt onnistuivat hienosti. Kisaväsymystä ei ollut näkyvissä, Forsberg sanoi.

 

Olitko paikan päällä? Tapahtumajärjestäjät toivovat palautettasi tapahtumasta!

Aloita vastaaminen tästä linkistä